paiva1-2

Päivä 1: Reus akatemia

Ensimmäisen päivän aikatauluun kuului lähinnä matkustamista paikasta A paikan B kautta paikkaan C. Autonvuokraukset Salousta sujuivat ongelmitta, ja tunteroisen autoilun jälkeen olimme majoittumassa jo huoneistoomme Saloussa. Ainoa kohteemme tulopäivänä oli Reusin akatemia, jossa harjoitteluvuorossa olivat B16- ja C15-ikäluokat. Ennen harjoituskentälle siirtymistä tapasimme Reus Akatemian valmennuspäällikkö Xavi Castron, joka valaisi seuran valmennusperiaatteita. Ohessa poimintoja keskustelusta:

Reusin akatemian päätehtävänä on kasvattaa nuoria pelaajia. Alueen suuret seurat (Barca, Espanyol, Villareal) ovat Reusin akatemiaa edellä hierarkiassa, mutta Reus on tasoltaan seuraavaa (edelleen erittäin kovaa) tasoa. Seuran jokaiseen 7vs7-peliä pelaavaan ikäluokkaan (7-12-vuotiaat) valitaan alueen sadoista junnupelaajista 12 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia. 6-11-vuotiaille sopimukset tehdään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, tämän jälkeen tilannetta seurataan vuosi vuodelta uusiksi.

Koulunkäyntiä pidetään äärimmäisen tärkeänä asiana. Valmentajat tarkastavat lasten todistukset, ja seuraavat näin myös lasten koulumenestystä. Tämä siksi, että huippujenkin osalta ura on erittäin lyhyt, ja elämää täytyy olla myös pelaajauran jälkeen.

Alle 12-vuotiaita kannustetaan myös pelaamaan monipuolisesti muita lajeja (uintia, koripalloa, mitä tahansa) jalkapallon lisäksi. 6-10-vuotiaat harjoittelevat 2 kertaa viikossa, 11-15-vuotiaat 3 kertaa viikossa, ja 16-19-vuotiaat 4 kertaa viikossa. Näiden päälle tulevat pelit. Jokainen harjoituskerta kestää 90 minuuttia.

Seura on määritellyt pelisysteemin 7vs7-peliin – peli muodostuu maalivahdin lisäksi kahden pelaajan linjasta, 3 keskikenttäpelaajasta ja 1 kärjestä. 11vs11-peliin siirryttäessä ei seura määrää peliformaatiota, vaan tämä jätetään valmentajan ammattitaidon varaan. Formaatiota ja taktiikkaa mietittäessä otetaan huomioon pelaajien fyysiset, tekniset ja taktiset valmiudet (esim. 14-vuotiaat murtautuvat vielä paljon maata pitkin, koska isoja target-pelaajia ei ikäluokassa välttämättä ole, vanhemmat saattavat pelata fyysisesti suuren targetin kautta, näin esimerkkeinä).

Kaikki harjoitteet tehdään aina pallon kanssa, myös fyysisiä ominaisuuksia kehittävät (nopeus, kestävyys).

Koutsit seuraamassa silmä kovana.
Koutsit seuraamassa silmä kovana.

Mielenkiintoisena aspektina valmentaja valmentaa aina vain yhtä ikäluokkaa, hän ei siis siirry eteenpäin joukkueen mukana, vaan opettaa omaa erityisikäryhmäänsä.

Vaikka akatemia ei suurimpia ja rikkaimpia olekaan, kuuluu seuran akatemian toimintaan lääkäri, 2 fysioterapeuttia, erikoisvalmentajia (mm. maalivahtivalmentaja), sekä pelaajatarkkailija. Läheskään kaikki valmentajat eivät ole päätoimisia, vaan heillä on jokin muukin työ. Seurassa on 2 UEFA PRO-koulutettua valmentajaa, loput ovat UEFA A/B-lisenssin omaavia.

Ekkono-metodista ei kukaan ollut kuullutkaan seurassa.

Itse pelaajien treeniä seuratessa silmiinpistävää oli syöttöjen ja 1. kosketuksen laatu. Tottakai akatemiajoukkueiden harjoitellessa kaikkien työmoraali oli kohdallaan, tempo oli pääosin hyvää, eikä löysäilyä esiintynyt kummassakaan seuratussa ryhmässä. Tehdyt treenit olivat hyvinkin tuttuja kotimaastakin – kolmen alueen peliä, laitojen käyttöjä, korkeaa prässiä ja pallokontrollia harjoiteltavina asioina oli. 01-ikäluokka harjoitteli osan ajasta hyvinkin drillimäistä murtautumis/puolenvaihtokuviota 8vs2-harjoitteena. Eli ei itse harjoittelussa mitään maatamullistavaa ollut, ihan tuttuja juttuja mitä meillä kotopuolessakin treenataan. Toki hyvällä tempolla, kovalla taisteluasenteella ja motivaatiolla.

Huomenna jatketaan, tuolloin on suuntana Barcelona ja kaupungin kolmosakatemia.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three × two =