Epilogi: kotona taas

Mitä jäi reissulta tuliaisiksi?

Ainakin ymmärrys siitä, ettei futiksen treenaaminen ole sen kummempaa Espanjassa kuin meilläkään. Syöttöä, ensimmäistä kosketusta, pienpelejä, maalintekoa ja drillejäkin. Mitään viisastenkiveä ei ole olemassa, lahjakkuuksien kehittäminen Espanjassakin perustuu kolmeen asiaan: hyviin harjoitteluolosuhteisiin, hyviin valmentajiin ja suureen pelaajamassaan.

Silmiinpistävin asia espanjalaisessa pelityylissä oli nöyryys peliä kohtaan. Pallo teki peleissä työt jo pienistä junnuista lähtien, helppoja syöttöjä nähtiin paljon jo pienimpien peleissä, ja syötöt ja 1. kosketukset olivat laadukkaampia kuin monilla joukkueilla täällä meillä. Mielestäni esimerkiksi puolustus- ja prässipelaamisessa junnumme saattavat olla jopa edellä espanjalaisia – näkemissämme peleissä ja treeneissä ei kiinnitetty mitään huomiota puolutuspelaamiseen, ja jos jonkinmoisia ryntäilyjä ohi pallosta nähtiin vielä vanhemmissakin ikäluokissa. Mutta eipä espanjalaista jalkapalloa tunnetakaan niinkään valtavasta laatupuolustajien määrästä, vaan taitavista keskikenttäpelaajistaan.

Ehkäpä noita pelin tärkeitä perusosa-alueita osaa nyt katsoa omien junnujenkin parissa hieman eri silmällä, ja vaatia pienten, yksinkertaisten asioiden tekemistä hieman laadukkaammin, nopeammin ja voimakkaammin.

Please follow and like us:

Päivä 5: taistelu La Liga-paikasta

Viimeisen päivän futisanti oli muihin päiviin verrattuna kevyt, ohjelmassa oli ainoastaan Espanjan toisen sarjatason kärkipään kamppailu Gimnàstic de Tarragona – Cordóba. Nastic oli ennen ottelua sarjassa kolmantena ja Cordóba kuudentena. La Ligaan nousee kauden päätteeksi suoraan kaksi parasta, ja neljä seuraavaa karsii nousupaikoista. Panokset kauden loppupuolen otteluun olivat siis kovat.

Tämä näkyi jo stadionille pyrkiessämme liikennejärjestelyissä. Fennosskandinavialainen mieli ei pysty sisäistämään sitä härdellin määrää, mikä syntyy yli kymmenentuhannen katalaanin pakkautuessa huonojen liikenneyhteyksien päässä sijaitsevalle stadionille, jossa autopaikkoja on ehkä parillesadalle autolle. Jätimme vuokra-automme rotkon reunalle lähelle stadionia, ja henkemme kaupalla skorpioneja ja myrkkykäärmeitä väistellen etsiydyimme stadionille.

Stadion itsessään oli ihan sympaattinen noin 14000 hengen stadion, jonka ylin osa oli jostakin syystä suljettu. Tarkka yleisömäärä pelissä oli muistaakseni 10227, ja tunnelma oli kyllä huikea.

Pelin henki oli selvä: Nastic halusi voittaa, Cordóba puolusti syvältä ja iski vastaan. Ottelu sai loppupelin kannalta oivan käänteen heti alussa, kun Nasticin puolustajan virheen seurauksena pallo vietiin pilkulle heti viiden minuutin kohdalla, ja Cordóba otti johdon. Nasticin oli pakko pistää painetta hyökkäykseen, mikä taas avasi Cordóballe paikkoja iskeä vastaan.

Nastic pelasi 4-4-2:sta siten, että molemmat keskikentän laitapelaajat kavensivat keskelle, ja molemmat laitapakit täyttivät nousuillaan syntyneen tilan. Tämä myös tarkoitti sitä, että kahden keskikentän pohjan tuli pelata puolustuspeliä kurinalaisesti, ja että muoto oli ajoittain varsin haavoittuva laitojen kautta tapahtuville vastaiskuille.

18 minuutin kohdalla Nastic tasoitti pelin, ja tasoitusmaalin jälkeen hetken ajan tunteet kuumenivat, ja otteetkin ajoittain kovenivat törkeän rajamaille. Ehkä stereotypioiden vastaisesti kuolevia joutsenia ja turhaa kieriskelyä ei juuri nähty.

40. peliminuutin jälkeen alkoi tapahtua. Ensin Nastic osoitti haavoittuvuutensa, kun Cordoba meni 2-1-johtoon kärkipelaaja Andonen viimeisteltyä laidalta tulleen keskityspallon. Seuraavasta hyökkäyksestä Nastic tasoitti komealla kolmiopelin jälkeisellä murtautumisella. Puolestaan tästä seuraavasta hyökkäyksestä Cordoba siirtyi jälleen 2-3-johtoon. Valmentaja varmasti molemmilla puolilla silitteli varsinkin keskikenttäpelaajia hereilläolosta.

Tauolla pelin henki hieman muuttui. Ensimmäisellä jaksolla nähtyä tulisieluista taistelua ja pieniä nokkapokkia ei enää nähty, ja ensimmäinen vartti oli huomattavasti rauhallisempaa pelailua tutulla kaavalla, Nasticin yrittäessä murtaa Cordóban puolustusta välillä linjojen välisillä syöttökomboilla, välillä laitapakkien nousujen kautta.

Tasoitusmaali 3-3:een nähtiin aivan huikealla yksilösuorituksella. Nasticin pelaaja Palanca tykitti korkeana 16 metrin alueen takakulmalle annetun kulmapotkun suoraan volleystä aivan alanurkkaan. Ja jo vain piisasi ääntä Nasticin stadionilla!

Gimnastico! Fantastico!
Gimnastico! Fantastico!

Ja toki tämän jälkeen Cordoba karkasi jo neljättä kertaa johtoon. Kohtuullisen usein neljä tehtyä vierasmaalia riittää pelin voittoon, mutta ei – Nastic sai vielä muutama minuutti ennen loppua pelattu jälleen syöttökombinaatiolla kärkipelaajan puolustuslinjan taakse, ja Cordoban laitapuolustaja joutui rikkomaan Nasticlaista takaapäin rangaistusalueella. Punikki, rankkari, ja ottelun loppulukemiksi 4-4.

Peli oli todella kovatasoinen hyökkäyksen osalta, mutta puolustuksessa molemmat joukkueet olisivat voineet petrata. Osa maaleista oli kyllä niin huikeasti rakenneltuja, että ehkä kuitenkin maali-iloittelu oli enemmän hyökkäyksen hyvyyttä kuin puolustuksen surkeutta. En usko että yksikään Veikkausliigajoukkue olisi pysynyt kummankaan joukkueen kyydissä mukana, sen verran taitavia yksilöitä ja sujuvaa joukkuepeliä varsinkin kotijoukkue Gimnàstic esitti. Verrokkina Suomessa kevätkaudella nähty muutama Liigacupin peli.

Espanjan reissu alkaa olla loppusiivousta vaille valmis. Pitääpä katsoa vielä jos huomenna jaksaisi lentokoneessa naputella loppukaneetit ja tuliaispuheet.

Please follow and like us:

Päivä 4: klassikosta klassikkoon

Päivä 4 oli pelien päivä. Seurasimme 4 varsin erilaista peliä: 06-ikäluokan pienten kaupunkien välienselvittelyn, 04-ikäluokan Tarragonan alueen paikallistaistelun, B-junioreiden aluesarjan ratkaisevan välienselvittelyn sekä El Clasicon. Viimeiseen emme valitettavasti lippuja saaneet, mutta Barca-Madrid-tason pelit eivät ihan se pääasiallinen tavoite reissullamme ollut.

Aikaisin aamulla lähdimme varsin kiireisellä aikataululla seuraamaan Tarragonan alueen pienten kyläjoukkueiden, Vila Secan ja Pallaressoksen välistän E10-vuotiaiden matsia. Ehdimme paikalle juuri ajoissa, kiitos erikoisrallikuskimme Carlosin.

Itse pelissä ensimmäisenä huomion kiinnitti kentän koko – peli pelattiin varsin leveän tekonurmikentän sivurajalta sivurajalle ulottuvalla kentällä. Lasten pelialue oli toki kavennettu ainakin 10 metriä kenttäpuolikkaasta, mutta dimensiot pelikentällä olivat luokkaa 68×40 metriä. Iso kenttä 10-vuotiaiden 7vs7-peliin.

Ottelussa jaot olivat hyvinkin epätasaiset, ja molemmat joukkueet tuntuivat hyväksyneen tämän tosiasian jo ennen peliä. Kotijoukkue Vila Seca ei lähtenyt prässäämään ollenkaan, vaan tyytyi ottamaan vastustajan vastaansa puolenkentän alapuolelta. Ilmeisesti tarkoitus oli yrittää iskeä vastaiskuista maaleja, mutta täysin ylivoimaista Pallaressoksen joukkuetta vastaan ei edes vastaiskujen yrityksiä saanut Vila Seca aikaan. Vertailu Barcan akatemiajoukkueeseen on vaikeaa, koska näimme Barcalta harjoitukset, näiltä joukkueilta pelin. Tasoero joka tapauksessa eilen nähtyihin harjoituksiin oli iso. Mikä nyt tottakai on itsestäänselvää, maailman parhaan junioriakatemian ja kyläjoukkueen välillä usein tuppaa tasoaeroa olemaan.

Tasoerot olivat suuria, mutta Suomesta tuttua ”5 maalin erolla ylimääräinen pelaaja kentälle”-systeemiä ei ollut käytössä. Lopputulos oli luokkaa 8-1, ja silmiinpistävä ero oli tunne, jota löytyi jo tässä ikäluokassa katsomossa runsain määrin. Siinä missä Suomessa energia usein on negatiivista energiaa (”nuija!”), iloitsivat molempien joukkueiden vanhemmat oman joukkueen maaleista erittäin äänekkäästi. Ja lapset varmasti rakastivat vanhempien äänekästä kannustusta. Häviävästä joukkueesta varmasti tuntui pahalta, mutta ainoasta maalista jaksettiin tuossakin leirissä iloita.

Muutama pelaaja erottui Pallaressoksen joukkueesta edukseen, varsinkin laitahyökkääjä Marc, ja nimettömiksi jääneet keskikenttäpelaaja ja toppari. Silmiinpistävää oli 10-vuotiaiden lasten kyky tehdä pallon kanssa hyviä päätöksiä, ja hakea kärsivällisesti maalipaikkaa pelivälinettä hallitsemalla. Vaikka kyseessä oli ”kyläjoukkueiden” kohtaaminen, omasivat lapset ihan hyvät perustaidot syöttämisen, kuljetusten, laukausten ja osin myös harhautusten osalta.

Pakko antaa erikoiskiitos myös aivan huikealle aamupalalle: halpa kahvi ja lihaisa bocadillo maistuivat.

Seuraavaksi tie vei Gimnástic de Tarragonan stadionin vieressä olevalle tekonurmikentälle, missä alueen hegemoniaottelussa Nastic sai vastaansa Reus academian 04-ikäluokassa (D12). Kyseessä on Espanjan tasolla ehkä kolmannen taitotason kohtaaminen ikäluokassa, jossa paikallisista joukkueista löytyy vielä helmiä, joilla voisi olla mahdollisuuksia suurten kaupunkien (Barcelona, Madrid) akatemioihin. Nasticin porukassa oli yksi isokokoinen hyökkääjä, jonka huhuttiin omaavan mahdollisuuksia Barcan akatemiaan, ainakin näin katsomojuttujen perusteella.

Pelissä ehdottomasti kaikkein suurimman vaikutuksen teki katsomo. Meininki molemmissa leireissä joukkueiden maalien jälkeen oli huikeata: Nasticin kannattajan lauloivat Gimnastic de Tarragonan kannatuslaulua paineilmatorvien säestyksellä, eivätkä Reus Academian vanhemmat ja kannattajat paljoa huonommiksi jääneet. Aivan huikeaa settiä. Ilmassa oli myös suuren urheilujuhlan tuntua pelaajien saapuessa pelin jälkeen kiittämään kannustajia taputtamalla, ja koko katsomo taputti takaisin. Tätä voisi kutsua futiskulttuuriksi.

FC Vila Secan hulppea kotistadion
FC Vila Secan hulppea kotistadion

Itse pelissä oli mukana selkeästi kaksi erilaisen filosofian joukkuetta. Reus yritti hallita peliä lyhytsyöttöpelillä, mutta oli valitettavasti huomattavasti vahvempaa joukkuetta vastassa. Nasticin pelityyli oli huomattavasti suoraviivaisempi, ja joukkueen pelaajien väliset etäisyydet kasvoivat varsinkin puolustuslinjan ja laitapelaajien välillä suuriksi. Pitkää laitaan ja palloa maalille, noin erittäin karrikoiden – paitsi että laitapelaajat tekivät pallon kanssa varsin älykkäitä ratkaisuja eikä brittityylisiä kukkupalloja nähty. Suoraviivaisemman pelin ja roiskimisen välillä on suuri ero.

Muutama pelaaja Nasticin selkeästi vahvemmasta porukasta erottui selvästi. Molemmat joukkueet toki olivat varsin herkässä iässä – 12-vuotiaana osalla pituuskasvu oli jo lähtenyt käyntiin, ja fyysiset kokoerot olivat todella suuria. Isoimmat vaikutukset tekivät suurikokoinen, mutta varsin taitava kärkipelaaja, pienikokoinen erittäin hyvän pelikäsityksen omaava keskikenttäpelaaja, ja aivan suvereeni laitapelaaja. Muuten pelaajien taso oli varsin tasainen. Valmentaja osoitti ihan hyvää pelisilmää pistäessään tilanteessa 5-1 kentälle kakkoskorin pelaajia, jolloin peli tasoittui selvästi. Vastustajan kavennettua peliä parilla maalilla pelitilanne normalisoitiin ottamalla kentälle jälkkeen pari kovemman kaliiberin pelimiestä. Mieleen muistuivat sanat Cornellan akatemista: ”But anyway we have to win these games.”.

Seuraavaksi kiirehdimme Reus Academian peliin Barcelonan läheltä olevaa joukkuetta vastaan. Valitettavasti kieli- ja havainnointitaitoni teki tässä vaiheessa tenän, joten en tiedä ketä vastaan peli pelattiin. Reus oli joka tapauksessa pakkovoiton edessä, joukkue tarvitsi ottelusta voiton päästäkseen sarjan jatkopeleihin, joten kyseessä oli ehdottomasti Match of the season. Tämä näkyi junnujen pelirohkeudessa ensimmäisellä jaksolla. Reus ei uskaltanut hallita peliä, vaan tyytyi tekemään pallon kanssa hätäisiä ratkaisuja, ja peli meni roiskimiseksi. Lisäksi avausjakson lopussa joukkueelta loukkaantui kärkipelaaja ja keskikentän pohja, joten hyvältä ei näyttänyt. Ensimmäinen jakso päättyi tulokseen 1-1.

Olisi ollut mukavaa olla kärpäsenä katossa joukkueen pukukopissa puoliajalla, sillä toisella jaksolla kentälle asteli selkeästi rohkeammin pelaava kotijoukkue. Vierailija tyytyi edelleen puolustamaan, eivätkä vastahyökkäyksetkään hirveän vaarallisilta tuntuneet. Reus saikin tehtyä 2-1-johtomaalin n. 60 minuutin kohdalla, ja katsomossa jo luultiin pelin ratkenneen. Reus kuitenkin tupeksi johtonsa lähes välittömästi maalin jälkeen: vierailijajoukkue sai riiston jälkeen varsin vaisun vastahyökkäyksen päätteeksi roiskaistua pallon puolestakentästä kohti Reusin rankkarialuetta, jossa toppari ja maalivahti molemmat yrittivät mennä samaan kukkupalloon, lanaten toisensa. Pallo vieri kohti varsin hölmistyneen näköistä vierailijan laitahyökkääjää, joka sijoitti pelivälineen kylmän viileästi tyhjään maaliin.

Pelin taso oli huomattavasti heikompi kuin mitä joukkueelta ensimmäisenä päivää näkemämme treenin perusteella olisi voinut päätellä. Reusin joukkueesta ilmeisesti puuttui muutama avainpelaaja, ja luultavasti pelin tärkeys näkyi hermostuneina suorituksina ja pallon roiskimisena. Myös pelaajien teknisissä ominaisuuksissa selkeästi oli vielä paljon tehtävää, vaikka kyseessä olivat b-junnujoukkueet.

Illalla seurasimme toki El Clasicon, jossa tiistaille säästelevä FC Barcelona joutui taipumaan nöyryyttävästi kotonaan Real Madridille. Katalonialaiset ystävämme saivat runsaasti varsin rienaavia viestejä jossa sälleille ehdotettiin Real Madridin pelipaitoihin vaihtamista, mutta yllättävän hyvähenkisesti tyypit kuittailun ottivat. 300 eurolla olisimme liput peliin saaneet, ja olisihan tuo tietyssä mielessä ollut ihan hieno kokemus, mutta rajansa kaikella. Peli itsessään ei varmasti noussut klassikkojen klassikoksi molempien joukkueiden pelatessa käsijarru päällä tulevien tsämppäripelien takia.

Seuraavana päivänä luvassa on sitten ainakin Secunda A-divisioonan kärkipään ottelu Gimnastic de Tarragona – Cordoba. Nasticille on tarjolla jopa suora nousu La Ligaan, ja Cordobakin köllöttää karsijan paikalla, joten jännä matsi on tarjolla. Ei tarvitse kummankaan säästellä tiistain mestarien liigan peliin.

Please follow and like us:

Päivä 3: La Masia

Kolmas päivä valkeni sateisena ja kylmänä. Ilma ei ollut paras mahdollinen FC Barcelonan akatemiaan tutustumiseen lämpötilan madellessa alle kymmenessä. Epäilen ettei akatemia olisi kuitenkaan treenejään suostunut siirtämään, joten vamos kohti Barcaa.

Saapuessamme La Masiaan saimme ensimmäiset merkit tulevasta El clasicosta. Kaikki portit olivat kiinni, ja pörräsimme ympäri suurta harjoituskompleksia etsien sisäänkäyntiä. Vihdoin löydettyämme avoinna olevan portin pääsimme ihastelemaan maailman ehkä parasta jalkapallon harjoituskeskusta. Ja olihan se: täysimittaisia priimakuntoisia ruohokenttiä oli harjoituskeskuksessa 5, 4 muuta kenttää olivat top of the art- viimeisimmän generaation nurmi-tekonurmi-yhdistelmää.

Pääsimme aamulla seuraamaan Barcelonan B-joukkueen palauttavaa harjoitusta. Huippuammattilaisjoukkueiden pelaajien/taustojen suhde on aika huikea, 22 pelaajan harjoitusrinkiä oli ohjaamassa 11 taustahenkilöä. Joukkueella oli ollut vasta sarjapeli, joten kyseessä oli palauttava harjoitus.

Alkulämmittelyhippasuiden jälkeen vartti rondoa, vartti syöttödrilliä kolmella kehittelyllä, tämän jälkeen vartti maalintekoharjoituksia laitojen korkeista keskityksistä 2vs1 (+ etualueen puolipassiivinen puolustaja). Maalintekoharjoituksen aikana ottelussa pelannut yksitoista lähti tekemään noin puoli tuntia kestävää verryttelyä, joka toteutettiin yksinkertaisesti erittäin hitaana hölkkänä ympäri harjoitusaluetta.

Treeniä jatkettiin vielä yksinkertaisella laukomisharjoituksella muutamalla variaatiolla, ja huipentui paikaltaan suoritettuihin laukaisuihin. Mitään viisastenkiveä todellakaan Barca B:n treenistä ei löydetty, mutta mitään ihmeellisempiä ei harjoitukselta sen teeman kuultuamme odotettukaan. Iso kiitos kakkosvalmentaja Felip Ortizille kutsusta harjoituksia seuraamaan.

Treenien jälkeen oli vuorossa päivän ylivoimaisesti tylsin osuus, ajan tappaminen illan junnutreenejä odottaessamme. Suoriuduimme tehtävästä oppaamme Carlos Gonzalez Balon johdolla kuitenkin mainiosti! Lyhyt tutustumiskierros Barcelonan keskustaan oli ihan virkistävä pätkä jalkapallon täyttämässä päivässämme. La Rambla tuli nähtyä, ja ihan ok lounas vetäistyä. Lämmin kiitos myös Carlokselle matkan tekemisestä mahdolliseksi!

Illalla olikin sitten luvassa härdelliä suuren maailman malliin. Jostakin syystä paikalliset vaahtosivat isosti lauantaina pelattavasta höntsästä FC Barcelona – Real Madrid, joten hommahan meni näin:

Señor Ortiz oli ystävällisesti ilmoittanut, että Ajax Sarkkirannan valmentajat tulisivat illalla alueelle seuraamaan lasten treenejä kello 18:30. Portilla saimme mukaamme henkilökohtaisen turvamiehen, joka saattoi seurueemme parinsadan metrin päähän La Masian harjoituskeskuksen keskelle, josta saimme kävellä käytävää pitkin ihan yksin sadan metrin matkan seuraavan turvamiehen luokse, joka opasti meidät puoleksi tunniksi kahvilaan istumaan. Emme saaneet poistua kahvilan alueelta, koska Barcelonan A-joukkue oli saapunut keskukseen otteluun valmistavaan harjoitukseen. Huvittavinta oli, että kahvilassa kahvin tarjoaminen posliiniastioista oli kiellettyä A-joukkueen treenien aikaan. Saimme Cafe con lechemme pahvimukeista…Lähellekään harjoitusta ei päästetty ketään, turvamiehiä oli joka paikassa, ja radiopuhelimet lauloivat. ”Los entrenadores del Ajax” oli ryhmämme kutsumanimi kuumissa radiokeskusteluissa.

La Masia.
La Masia.

Puoli tuntia odoteltuamme pääsimme vihdoin seuraamaan junnujen harjoittelua La Masiassa. Kyseessä olivat siis maailman parhaimman akatemian ikäluokkien treenien seuraaminen, joten odotukset olivat korkealla. Valitettavasti emme päässeet seuraamaan 04-ikäluokan treenejä, harjoittelemassa olivat ainoastaan hieman vanhemmat ja nuoremmat ikäluokat. Keskityimme pienemmän pelimuodon ikäluokkien treeneihin, joten huomiomme saivat ikäluokat -06 ja -07.

Ja olivathan ne kohtuullisen kypsiä pelimiehiä ikäisikseen. Olisi mukavaa kertoa taikatemppuja siitä, miten yltiöpäisen positiivisen asenteen omaavat huippuvalmentajat samettisella äänellään kuiskailisivat motivoituneille pikkuihmisille ohjeita aivan eri tason harjoituksiin kuin mitä Suomessa vedetään…mutta kun ei. Palaute 9-10-vuotiaille lapsille oli parhaimmillaan erittäin tylyä, suorastaan huutamista. Harjoitteet olivat hyvinkin yksinkertaisia peruspelejä, joissa harjoiteltiin pelin aivan perusasioita (1. kosketus, 1vs1-tilanteen ratkaisemista 2vs1-tilanteeksi muuttamalla, laukomista, peliasentoa, ratkaisuja 5vs5+1-peleissä etc. Olipa mukana yksi junnu joka tuntui loukkaantuvan jokaisessa tilanteessa, jääden kiukuttelemaan jokaisen hävityn 1vs1-tilanteen jälkeen maassa kierien.

Johtopäätös? Ei La Masiassa tehdä mitään taikatemppuja. Yksinkertaisia harjoitteita hyvällä tempolla, lapsille pelin perusasioita opettaen. Virheet karsittiin pois hyvinkin rankalla kädellä, jopa ihan peliasentoja käsin korjaamalla. Peliä monessa muodossa oli paljon, mutta mitään ylenpalttista keskittymistä esimerkiksi havainnointiin tai pelaajien itsensä aktivoimiseen kyselyjen tai muiden kautta ei tarvittu. Pelkkää jalkapalloa, hyviä ensimmäisiä kosketuksia, hyviä syöttöjä, hyviä etäisyyksiä vastustajaan ilman palloa ja pallon kanssa, laukomista kun oli laukomisen aika, ja syöttämistä kun oli syöttämisen aika.

Jos nyt oikeasti jotakin tuliaisia kotisuomeen treenien seuraamisesta jäi, niin olkoon ne nämä: 1) älä pelkää opettaa lapsille jalkapalloa kertoen ihan niitä oikeita ratkaisumalleja, 2) pelaa paljon, älä katkaise peliä turhan takia, 3) älä tee jalkapallosta ylivaikeaa miettimällä liian vaikeita asioita, ja
4) iloitse jokaisesta maalista lasten kanssa, ja kannusta lapsia maalintekoon.

Olihan siellä harkkakeskuksessa olosuhteet ihan kunnossa, hieno paikka. Mutta ei siellä mitään taikatemppuja tehdä.

Please follow and like us: